19.7.2011 - Subtrooppiset treenit
Kaksikko pääsi ukkosenhauteisiin treeneihin Rantakylään. Ainakin emännälle tuli hiki. Rasse sai taas ruututreeniä.
Ruutu: Tein pienikokoisen ruudun ja Rasmu tarjosikin sinne heti kentälle päästyään. Tosin lupaa kysymällä, eikä lähtenyt omin lupineen.
Tehtiin muutamia toistoja ja homma parani loppua kohti! Heitin aina patukan palkaksi, mikä tuntui tänään olevan pop. Matka ruutuun vain muutaman metrin
ja merkkiä en ottanut ollenkaan.
Kaukot: Parin metrin päästä kaikki vaihdot ja jestas! Sehän pysyi!
Ruskan kanssa hiottiin seuraamisen käännöksiä ja testattiin hupimielellä ruutua.
Ruutu: Mutta eipä siitä hupia tullut, vaan Ruska singahti täysiä ruutuun. Käskystä seisahtui heti aloilleen ja palkkasin patukalla ruudun taa
heittämällä. Vau!
Seuraaminen: Pari metriä ja stoppi, oli päivän ohjelma. Vasemmalla kääntyessä homma onnistui selvästi paremmin kuin oikealle, mutta ei oikein
kunnolla kumpaankaan. Sivulletulotkin olivat mitä sattuu ja Ruska ei kuunnellut käskyjä lainkaan. Ruska pääsikin välillä jäähylle ja uuden yrityksen
jälkeen meno oli paljon parempaa. Mikähän lie sitä ylikierroksille vei, kun ei ole Ruskan tapaista ollenkaan.
Kaukot: Ensimmäinen istumaannousu on v-a-i-k-e-a. Mutta sen jälkeen homma toimii tosi hyvin. Jotain tuohon alkuun pitäisi kehittää, että saisi
sen kerrasta onnistumaan.
13.7.2011 - Riikan opissa
Ruskan kanssa käytiin hakemassa Pulliaisen Riikalta oppia. Kuten todettiin, eipä tuossa akassa tällä hetkellä ole mitään vikaa, vaan työn alle pitää
ottaa muutama keskeneräinen liike. Tänään aiheena olivat seuraaminen ja nouto.
Seuraaminen: Tehtiin VOI-seuraaminen, hui! Ruskan perusseuraaminen on hyvää kaikissa askellajeissa. Perusasennot voisivat vielä piirun verran
olla nopeammat, mutta hyvät nekin. Askelsiirtymät olivat meidän kompastuskivi. Eikä se ole mikään yllätys, koska niitä on tehty hyvin satunnaisesti
ruokakupilla, eikä treenattu treenattu koskaan. Niitä nyt sitten työstämään. Sivulletulot heikkenivät treenin myötä koko ajan, joten niidenkin palkkaaminen
pitäisi taas kerran muistaa. Vire Ruskalla oli mukava tänään. Emäntä on tehnyt vasemalle käännökseen jonkun kummallisen vartalojarrutuksen, josta täytyy
nyt heti opetella pois!
Nouto: Palautukseen pitää tosiaan saada lisää vauhtia ja jatketaan samalla karkuunjuoksemisella kuin on tehtykin. Vaaniva paimenkoira esitti taas
vaanimistaan ja hidasteluaan, kun palautukseen yritettiin lelulla tehdä vauhtia. Metallikapulaa Ruska kantoi huonosti ja tiputtikin. Täytyy muistaa aina
lainata vieraita kapuloita, kun on mahdollista. Ruska meinaa karata kapulalle, joten ruvetaan sitä myös karsimaan nyt pois, kun hinku kapulalle on suuri.
Luovutukseen voisi saada vauhtia silläkin, että palkkaa nopeammin. Nyt olen odottanut jonkin aikaa ennenkuin otan kapulan Ruskalta pois.
Noin yleensä ottaen Ruska oli tänään tosi kivalla tuulella, eikä säikkynyt mitään. Kiitos Tiialle ja Jennille tästä treeni-ideasta! Parin viikon päästä
uudestaan!
Rasse sai tehdä tunnarin kotipihassa yöpuhteeksi. Viisi väärää sekalaisessa järjestyksessä ja oma niiden taakse. Mikko vei kapulan. Rasse lähti
hirmu hyvin nenä auki ja haisteli väärien yli omalle. Lähti myös välittömästi tuomaan ja luovutti hyvin. Palkkasin koko pussillisella makkaraa. :D
11.7.2011 - Tässähän on vallan innostuttu treenaamaan!
Pakkasin tänään koko sakin autoon ja suunnattiin taas treenikentälle. Mitenniin treenikenttä houkuttaa, kun kotona odottaa opinnäytetyön tekeminen...
Rasmuksen kanssa tehtiin ruutua, huoh.
Ruutu: Kokeiltiin tänään uutta lähestymistapaa ruutuun, eli ruutu oli kentällä ja käveltiin muina miehinä lähistöllä. Rasmus ei kertaakaan
tarjonnut ruutuunmenoa, kaikkea muuta kylläkin. Terhin luona kävi jopa hakurullaakin muka etsimässä kaulastaan suuhunsa, että ilmaisuako tässä harjoitellaan!? Mikä
halvattu siinä on, että se ruutu ei kiinnosta pätkän vertaa!? Kehotuksilla sain Rasmun menemään ruutuun joka sivulta, mutta eipä siinä mitään tekemisenintoa
ollut. Ihan lopuksi otin Rasmun vielä autosta ja vein patukan Rasmun nähden ruutuun. Sitten Rasmus menikin hyvin ja suoraan. Mutta heti, kun palkkaa ei
valmiina ole, häviää mielenkiinto.
Ruska sen sijaan esitti ihan mukavaa toimintaa.
Seuraaminen: Katselin eilen otetuista valokuvista, että Ruskan vire laskee aina käännösten jälkeen. Niinpä tänään tehtiin palkattuja käännöksiä ja
vire pysyikin tänään oikein kivana.
Luoksetulon stoppi: Ennakoi perhana! Jouduin antamaan uuden käskyn ja sitten tuli ihan ok. Pari ekaa stoppia Terhi heitti pallon heti käsimerkistä
ja kolmannella kokeiltiin pelkkää käsimerkkiä. Ruska pysähtyi aivan upeasti! Tämä vaikuttaa Ruskalle sopivalta, jes!
Kaukot: Pallo kädessä Ruskan touhu muuttui taas vaanimiseksi ja istumiset olivat vajaita. Ilman palloa parempi ja heitin pallon sitten selän taa.
Maahanmenot koko ajan hyvät.
Nouto: Puukapulalla ja Ruska varasti ensimmäisellä kapulalle. Luovutuksiin pitää saada lisää vauhtia ja etenkin eteen istumiselle. Nyt Ruska hidastaa
selvästi vähän ennen luovutukseen tuloa. Menovauhti kapulalle on sikahyvä, nyt se pitää saada takaisintuloon myös!
10.7.2011 - Koko sakki tottistelemassa
Kaksikko + Rolle pääsivät tottistelemaan ukkosen säestämänä. Ruskakaan ei reagoinut ukkoseen mitenkään, vaikka itse sitä jännitin, kun on muuten ollut taas
niin säikky ja arka. Hyvä näin! Ruska sai aloittaa.
Paikkamakuu: Nalan kanssa ja kävin jonkin aikaa piilossa a-esteen takana. Ruska makasi rauhassa, vaikkakin terävöityi vähän, kun olin piilossa.
Koskaan ennen en ole piilossa ollutkaan, joten tämä oli erinomainen alku treenille.
Seuraaminen: Pari lyhyttä pätkää vasemmalle käännöksillä ja yhtä emännän sössimää käännöstä lukuunottamatta hyvä. Palkaksi narupallo.
Luoksetulon stoppi: Käsimerkillä ja Tiia heitti pallon samalla Ruskan taakse. Kolme toistoa ja kolmannella Ruska pysähtyi jo aivan sikahyvin. Olen
käyttänyt käskyä "tule" stoppeja tehtäessä, jotta "tänne"-käskyllä säilyisi tsiljoonavauhti pk-puolta ajatellen.
Rassen kanssa jankattiin ruutua.
Ruutu: Tänään Rasmus lähti hyvin ruutua kohti, merkki sen pari kertaa tosi hyvä. Mutta se ruutuun meno on edelleen sitä sun tätä. Tiia heitti pallon
Rasmulle heti, kun Rasmus oli ruudussa, mutta ei se vahvistanut touhua niinkuin olisin toivonut. Loppuun vielä pallo valmiiksi ja silloin Rasmus meni
suoraan, mutta varmisti haistelemalla pallon olemassaolon kuitenkin. Näinköhän tästä tulee ikinä valmista?
9.7.2011 - Pelkkä tahto ei riitä
Tunnarin onnistumiseen nimittäin.. Löysin tallista muutamia tunnarikapuloita ja ajattelin tehdä molemmille hurtille tunnaritreeniä, psyykkasin itseni niin,
että tänään onnistutaan. Rasmus sai aloittaa.
Tunnari: Kaksi väärää ja kolmantena oma niiden takapuolelle. Rasmus maistoi väärän ja toi sitten oman. Toisella yrityksellä jätin vain yhden väärän
oman lisäksi ja Rasmus maistoi senkin. Kolmannella otin pari uutta väärää ja sitten alkoikin Rasmuksen mielestä bingo, jossa tuotavaksi sattui aina väärä
kapula. Voi jessus, että voi olla vaikeata. Toistolla x Rasmus toi vahingossa oman ja palkkasin sen sitten siitä. Tahtoa jäi vielä, joten Mikolta on tilattu
tsiljoona uutta kapulaa.
Luoksetulon stopit: Juoksin karkuun, jotta sain vauhdin pysymään ja stopparin pari kertaa seisomaan, mitkä tosi hyvät ja napakat. Maahanmenossa
Rasmus tarjosi istumista ensin ja toisella toistolla maahan. Palkkasin ruoalla taaksepäin.
Kaukot: Seiso-maahan-seiso onnistui tänään, vaikka seisomiset hiukan etupainoisia ovatkin edelleen. Ensi kerralla koko soppa sitten sekaisin taas.
Ruskan tunnaria olisi toki voinut miettiä vähän ennen tekemistä.
Tunnari: Vääriä kasassa muutama ja vein oman selvästi erilleen ja tasan niin, että akka näkikin sen varmasti. Noh, eihän tästä mitään tullut.
Olisi varmaan pitänyt jatkaa kartioiden kanssa pitkän tauon jälkeen, mutta ahneus mikä ahneus. Korjattiin illalla tilannetta niin, että piilotettiin omaa
kapulaa pelkästään heinikkoon. Nyt Ruskan nenä oli jo hyvin auki ja työskenteli oikealla aistilla.
Luoksetulon stoppi: Ruska tiesi kädessäni olevasta makkarasta ja pysähtyi käsimerkistä (heitto) kuin seinään. Käsimerkki voisi olla sille toimiva
ratkaisu.
Kaukot: Matka sikalyhyt, mutta Ruska ei silti noussut ekasta istumaan. Otin uusiksi koko alunkin, enkä antanut uutta käskyä suoraan. Sitten akka
pomppasi persiilleen, kuten pitääkin. Teetätin muutaman nousun ja palkkasin ne taaksepäin ruoalla.
8.7.2011 - Lappeenrannassa jälkimässä
Ruska pääsi mukaan (sijoitus)pentua katsomaan ja päästiin samalla ohjatusti jälkimetsään. Mari tallasi Ruskalle 150m (?) pitkän jäljen, johon
laitettiin neljä makkararasiaa. Rasioiden merkitys perusteltiin sen verran hyvin, että suostuin ne ottamaan käyttöön. ;) Lähetin Ruskan vähän viistosti
jäljelle ja Ruska nosti jäljen ihan ok. Ensimmäiselle rasialle jäljestys oli vähän poukkoilevaa, mutta eteenpäin päästiin. Ruska reagoi rasiaan hyvin ja
meni pienestä kehoituksesta maahan. Syötiin eväät ja jatkettiin hieman turhan vauhdikkaasti.
Seuraavalla rasialla kehotin Ruskaa edelleen maahan ja Ruska ilmaisi taas hyvin. Lähtöjä rasioilta tehtiin loppua kohden rauhallisemmiksi eli annoin Ruskan lähteä
rauhassa syömisen jälkeen, enkä mitenkään erityisesti lähettänyt. Kolmannella rasialla Ruska kävi itse maahan!! Ja saman teki neljännelläkin, vitsit
mikä neropatti se onkaan, kun on ruoasta kyse!
Jäljelle mahtui yksi tienylitys, jonka Ruska handlasi ongelmitta. Aukeammassa kohdassa Ruska ajautui jäljeltä vähän sivuun, mutta korjasi itse takaisin.
Kyllä se näköjään jäljestää osaa, enkä ole sitä (vielä) pilannut. :D Kiitos Mari, Maarit ja Elina seurasta ja vinkeistä! Nyt täytyy vaan ottaa ja edetä.
Tuskinpa olisin uskaltanut hommaa eteenpäin viedä ilman viksumpien "siunausta".
6.7.2011 - Metsässä ja pihalla
Ruska aloitti iltapuuhastelun metsässä lyhyen (160 ask.) jäljen parissa. Lähetin Ruskan jäljelle kohtisuoraan apaut 4 meterin päästä ja Ruska nosti takajäljen. Mitä
ihmettä silloin pitää tehdä!? Tyssäsin Ruskan liinalla ja odottelin hetken, ja Ruska korjasikin pian suunnan oikeaksi. Jälkeä tallatessani huomasin matkan
varrella jonkun eläimen karvaa ja Ruska jäikin hetkeksi siihen. Odottelin hetken ja Ruska jatkoi työskentelyä ilman kehotuksia.
Suora kulma vasempaan meni taas tosi hienosti. Noin 3/4 matkaa kuljettuamme Ruska alkoi yhtäkkiä ahmia heinää ja vinkua. Siis MITVIT!? Siihen oli pakko puuttua, mutta en viitsinyt kauhean kovasti sitä
tehdä. Rauhoittelin Ruskan hetkeksi aloilleen ja kehotin uudestaan hommiin, ja hommiin se sitten ryhtyikin. Muutamat metrit eteni taas tosi hyvin
loppupalkalle. Noh, olipahan vaihteeksi erilainen treeni kaikkinen omituisuuksineen.
Rasmus sai tokoilla vähän kotipihassa nakin voimalla.
Idari: Kaikki asennot ja palasin oikealta puolelta takaisin. Seisoessa Rasmus yritti kääntyä mukaan, mutta toisella yrityksellä pysyi aloillaan.
Luoksetulo: Loppuasennon hieromista, kun se on jäänyt niin vaille huomiota pitkän aikaa. Tiputin suusta nakkia palkaksi ja rupesihan se läheisyys
taas löytymään.
Kaukot: Seiso-istu-seiso yksittäisiä vaihtoja (joo, olen laiska). Vaihdot olivat siistejä ja tarkkoja. Loppuun vielä seisomasta maahan ja se meni
erinomaisesti ja siihen lopetettiin koko touhu.
4.7.2011 - Ruska-rotta metsässä
BH-kokeen jälkeen emäntään iski täysi motivaation puute. Mitä hittoa sitä treenaamaan, jos kokeessa voi sattua noinkin.. Tänään skarppasin ja kävin
tallaamassa Ruskalle jäljen lähimetsään. 230 askelta ja makkaroita satunnaisesti. Ysikympin kulma vasempaan ja siihen makkaraa sekä ennen että jälkeen.
Lähetin Ruskan kohtisuoraan jäljelle noin viiden metrin päästä. Ruska seilasi vähän miten sattuu, mutta nosti jäljen sitten kuitenkin ja lähti etenemään.
Ensimmäinen suora oli vähän vaihtelevaa suoritusta, mutta jäljellä pysyttiin. Kulmassa annoin Ruskalle liinanmitan tilaa tehdä töitä, ja kulma menikin
aivan täydellisesti! Jatketaan näin, kuten olen aiemmin pohtinutkin.
Kulman jälkeen Ruskan työskentely parani selvästi ja eteneminen oli hyvää ja tasaista. Toisella suoralla ei ollut niin tiuhaan makkaraa kuin ekalla, olisiko
se vaikuttanut näin paljon asiaan? Ruska eteni hiukan loppumakkarakasan ohi, mutta kääntyi pian hajusta takaisin ja kehuin kovasti. Pois akka piti vetää
liinasta, kun olisi vain jatkanut poismenojäljilleni.
Perään tein keppiharjoituksen takapihan nurmella. Kuusi keppiä, joiden välit 7 askelta. Ruska reagoi ekaan keppiin hyvin ja meni kehoituksesta maahan.
Yritti rynniä ylös palkalle, mutta kehotin vaan pysymään maassa. Jäljestys oli välillä niin ja näin, koska Ruska tietenkin näki kepit nurmelta, mutta en
antanut mennä yhtään nokka pystyssä eteenpäin. Ja Ruska tarjosikin aina nokkaa maahan, kun muu ei auttanut. Välikepeillä autoin Ruskaa kehotuksella
edelleen ja viimeisellä odotin, mitä akka tarjoaa. Pienen odotuksen jälkeen Ruska kävi maahan ja annoin purkin loput kissanruoat palkaksi. Hyvä!
Rasmu sai myös keppitreenin mielenvirkistykseksi. Sen verran on aikaa "vanhan herran" viime jäljistä, että tarvitsi kehotukset maahan ensin sekin, kun
olisi tuonut kepit ennemmin minulle. Kehotuksista siististi maahan. Viimeiselle kepille pamahtikin sitten täysin itse ja jäljestikin viimeisen pätkän
hirmu hyvin. Eihän tällä mitään tarkoitusta ole, mutta saapahan nuuskutella Rassekin välillä.
|
| 
 2011 Heinäkuu Kesäkuu Toukokuu Huhtikuu Maaliskuu Helmikuu Tammikuu
2010 Joulukuu Marraskuu Lokakuu Syyskuu Elokuu Heinäkuu Kesäkuu Toukokuu Huhtikuu Maaliskuu Helmikuu Tammikuu
2009 Joulukuu Marraskuu Lokakuu Syyskuu |