:: Sattunutta ja tapahtunutta ::

2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006 | 2005 | 2004 | 2003


  25.12.2007 - Hyvää vuoden loppua!




  11.12.2007 - Kennelyskä riesana, ja sivuille uutta ilmettä

Meillä on sairastettu kennelyskää. Tarkemmin ottaen Rekku on sairastanut, jo kahden viikon ajan. Yskä tarttui Jyväskylän näyttelystä Rollen matkaan ja Rekku heikoimpana lenkkinä sai sen riesakseen. Yskä on välillä ollut jo lähes kokonaan poissa, mutta tänäänkin Rekku on yskinyt joitain kertoja. Rolle köhi hieman parina aamuna, ja Roope ja Rasmus eivät lainkaan. Yskästä johtuen koko lauma on ollut karanteenissa ja Rolle ei näin ollen päässyt messarin näyttelyyn.

Roopella on edessä pieni operaatio. Sen selässä on ollut jo pitkään pieni rasvapatti, joka ei ole Roopea mitenkään häirinnyt. Viikko sitten patti ärtyi jostain syystä, keräsi ympärilleen hurjasti nestettä ja tulehtui. Pattia käytiin näyttämässä tohtorille ja aloitettiin antibioottikuuri. Pelkillä antibiooteilla ei patti ole kadonnut, joten se leikataan tänään pois. Pienentynyt se on kovasti, mikä on leikkausta ajatellen hyvä. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

Tänään suuntaa koko lauma eläintohtorille hakemaan rokotuksia, Roopen patin operoimisen lisäksi. Samalla saa tohtori arvioida Rekun yskän tilaa, ja katsoa voiko sitä ylipäätään juuri nyt rokottaa. Rasmuksesta otetaan myös DNA-näyte epilepsiatutkimusta varten.

Olen stressannut Roopen operaatiota sen verran, että uni ei tule silmään. Käytin yön pimeät tunnit hyödyksi ja päivitin ajankulukseni sivujen ulkoasua. Mitään suuria muutoksia ei ole tapahtunut, ja joitain pieniä asioita jäi vielä vähän työn alle. Omaa silmää uusi ulkoasu miellyttää. Vanha olikin käytössä jo niin kauan, että siihen ehti kyllästyä.

Tämä päivä menee varmasti Roopen oloa seuraillessa, ja huomenna on veljeni luvannut tulla Roopen seuraksi meidän työpäivän ajaksi. Roopen toipumiskuulumisia on luvassa lähipäivinä. Kaulurista ei tällä kertaa pitäisi tulla ongelmaa, koska sitä on pidetty jo viime viikolla hyvällä menestyksellä.

Tulevaisuudesta sen verran, että Rasmus on ilmoitettu tokokokeeseen tammikuun alussa ja Rollelle on kaavailtu paria näyttelyä keväälle. Katsotaan, mitä tuleman pitää.




  24.11.2007 - Uusia kuvia ja tuloksia!

Tänään oli aivan upea päivä, ja pitihän sitä vuosisadan flunssasta huolimatta lähteä koirien ja kameran kanssa ulkoilemaan. Tuloksia voi katsella galleriasta. Gallerian kansioiden lajittelu ei ota toimiakseen oikein, mutta tuoreimmat kuvat löytyvät kyllä päivämäärän perusteella. Ongelman kanssa painimista jatketaan jälleen.

Rolle kävi viime lauantaina Jyväskylässä tuloksena avoimen luokan EH2. Arvostelu on kirjoitettu ja sinnepäin suomennettu Rollen näyttelysivulle. Seuraavaksi sitten joulukuun alussa messariin.

Roope ja Rasmus ottivat viikko sitten reilummin yhteen. Roope ei tappelun aikana saanut vaurioita, mutta Rasmuksella on sen sijaan päässä kolme kulmahampaan mentävää reikää. Sen verran syviä ja pahannäköisiä ovat, että käytiin tohtorille niitä näyttämässä ja Rasmus sai antibioottia piikillä nahkaansa. Nyt ovat haavat jo hyvin rupeutuneet, kunhan ruvet vaan kestävät paikallaan eivätkä pääse uudestaan aukeamaan. Tappelun jälkeen parivaljakko on ollut taas aivan normaalikäytöksistä, joten eloa jatketaan toistaiseksi normaaliin malliin.

Rollen messarikuulumisia luvassa parin viikon päästä.




  12.11.2007 - Rasmus ja emäntä rohelsivat tokokisoissa

Ei ollut meillä eilen tokopäivä. Jostain syystä Rasmus kävi lähes koko kokeen ajan aivan ylikierroksilla. Ja ylikierroksista johtuen suorittaminen oli kauheaa jodlaamista ja muutenkin holtitonta. Positiivisena yllätyksenä tuli ruutu, Rasmus löysi sinne ja maahanmenokäsky toimi oikein hyvin, vaikkei sitä ole harjoiteltukaan. Kutsuminen seuraamaan olikin sitten vähemmän hienoa. Rasmus oli melko pihalla, koska sitä ei ole koskaan otettu ruudusta seuraamaan. Myös paikallaolo sujui hyvin, vaikka pelkäsin kierrosten tuovan siihen levottomuutta.

Tunnistusnouto jäi hyvin pienestä kiinni. Rasmus haisteli alkuun todella hyvin ja rauhallisesti, mutta juuri ennen oman kapulan löytämistä käytti väärää suussaan pienen hetken ajan. Kaukokäskyt menivät ylikierrosten takia pieleen, Rasmus eteni vaihdoissa reilusti. Metallikapulan Rasmus jostain syystä tiputti kerran maahan, vaikka treeneissä ei ole ollut mitään ongelmaa. Nosti kuitenkin suuhunsa uudestaan omatoimisesti ja toi.

Tulokseen sentään ylsimme, mutta suoritukseen en ole alkuunkaan tyytyväinen. Sijoituimme kolmansiksi kolmostuloksella (196p). Pisteet liikkeittäin löytyvät Rasmuksen toko-sivulta. Ei se auta kuin jatkaa treenaamista. Seuraavan kerran meitä näkee kokeessa todennäköisesti vasta keväällä.

Kuvagalleriaan on lisätty keväisiä tottistreenikuvia sekä Rollen ja Tatun riekkumista viikonlopulta. Seuraavaksi olisi tarkoitus työstää sinne muutama tuore videopätkä.

Ensi lauantaina sitten Rollen kanssa näytelmiin Jyväskylään. Ja torstaina Rasmuksen kanssa tokokouluttajaa tapaamaan, jos kehdataan kaiken kiljumisen jälkeen enää näyttäytyä hänelle. Alkaa tulemaan Mikkeli-Jyväskylä -väli oikein tutuksi tällä ajotahdilla.




  4.11.2007 - Uusi kuvagalleria!

Vihdoinkin on saatu joku tolkku valokuvien osalta. Uusi kuvagalleria on enää pientä hienosäätöä vailla. Muutamia tuoreimpia kuvia poikien riekkuleikeistä on sinne jo lisätty, joten tervetuloa katselemaan uutta kuvagalleriaamme! Jos gallerian toiminnassa ilmenee jotain virheitä/ongelmia, otamme niistä mielellämme tiedon vastaan sähköpostitse. Kuvia lisäillään sitä myötä, kun galleria todistaa olevansa toimiva ratkaisu.

Rasmuksen kanssa on vierailtu Jyväskylässä hakemassa toko-oppia. Olemme olleet Salme Mujusen yksityisvalmennuksessa, ja olemme saaneet sieltä oikein hyviä neuvoja. Voi kun sitä olisi älynnyt hakea näitä neuvoja ennenkuin on keretty aloittamaan meille uusia liikkeitä hosumalla. Rasmus on onneksi sen verran mukautuva, että vanhat virheet ovat alkaneet unohtua oikein mainiosti. Viikon päästä käydään roheltamassa kokeessa. Mitään tulostavoitteita ei tälläkään kertaa ole, vaan mennään kokeilumielessä.

Näyttelykärpänen tuli ja puraisi meitä ihan kahden näyttelyn verran. Rolle on ilmoitettu Jyväskylään 17.11. ja lisäksi Helsinkiin Voittajanäyttelyyn 9.12. Katsotaan, mitä tuomarit herran legoista ovat mieltä.

Kuulumisia viimeistään ensi sunnuntain toko-kokeen jälkeen. Jatkan kuvien työstämistä ja gallerian toiminnan seuraamista.




  9.10.2007 - Luonnetestiä ja Tokoa

Rollen luonnetesti lauantaina meni oikein kivasti. Samalla vahvistui sekin, mitä olemme itse jo pitkään olleet mieltä, Rolle on paikoin aika yksinkertainen tapaus. Tämä näkyi mm. pimeässä huoneessa. Tuomarien mukaan Rollea ei pelottanut, eikä se ollut toimintakyvytön, mutta se ei vaan ollenkaan tajunnut, mitä pitäisi tehdä. :D Testissä ei mitään suuria yllätyksiä tullut ja loppupisteitä Rolle keräsi +158 ollen laukausvarma. Osa-alueiden pisteet löytyvät Rollen luonnesivulta.

Rasmuksen sunnuntainen tokokoe oli positiivinen yllätys. Kokeeseen lähdettiin sillä mielellä, että jokainen piste on kotiinpäin ja takaisin tultiin tuloksen kera! 195,5 pistettä, kolmostulos ja sijoitus toinen kahden koiran kisassa. Ruutu ja tunnistusnouto menivät molemmat nollille, mikä ei treenin määrään nähden ole ollenkaan yllättävää. Pisteet liikkeittäin löytyvät Rasmuksen toko-sivulta.

Molemmat tapahtumat videoitiin, ja videot julkaistaan mahdollisimman pian. Gallerian uudelleenrakentaminen on aloitettu ja pyrin saamaan sen mahdollisimman nopeasti valmiiksi.

Oli todella mukava viettää pitkästä aikaa koko viikonloppu koiratouhuissa.

Rasmus on ilmoitettu tokokokeeseen Kangasniemelle 11.11. Nyt laitetaan tehotreeni ruudun ja tunnarin suhteen käyntiin ja haaveena olisi saada ykköstulos vielä tämän vuoden puolella. Muita tapahtumia ei tälle vuodelle ole enää suunnitelmissa.

Rolle on päässyt tällä viikolla muiden kanssa juoksemaan, ja kynnetön varvas näyttäisi taas kestävän menoa. Toivottavasti ei telo sitä nyt mihinkään uudestaan ennenkuin uusi kynsi on kasvanut.

Jatkan askartelua kuvagallerian kanssa ja palaan asiaan seuraavan kerran kuvien kera.




  5.10.2007 - Paluu normaaliin päiväjärjestykseen


Potilaskaksikko on parantunut hyvin. Roope on ollut täysin normaali itsensä ja Rollen varpaaseen kasvaa jo uutta kynttä. Tänään kävi hierojakin hoitamassa lihaksen kipuilujen jälkeen takaisin kuntoon ja voidaan palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Uusi kuvagalleria oli jo kuvia vaille valmis, kunnes joku bitti päätti mennä poikittain. Projekti on ollut viime ajat jäissä, koska kiukuttaa aloittaa koko homma alusta. Jospa se tästä joku päivä.

Huomenna matkataan kohti Helsinkiä Rollen luonnetta testauttamaan ja sunnuntaina Rasmuksen kanssa koheltamaan Tokokisoihin. Kuten kuvasta näkyy, treenattu on Rasmuksen kanssa, mutta mitään kummoista tulosta ei ole tavoitteena. Kaikki on ohjaajallekin niin uutta, että lähdetään tutustumaan uuteen luokkaan.

Tuloksia on luvassa viikonlopun jälkeen.




  19.9.2007 - Meillä sairastetaan


Rollelta irtosi oikeasta takajalasta kynsi puolitoista viikkoa sitten. Tarkemmin otettuna jalan uloimmasta varpaasta. Alkuun näytti, että varvas ei olisi kauhean kipeä, mutta pian Rolle muuttui täysin kolmekoipiseksi. Tilannetta päätettiin seurailla, koska yhdestä kynsivammasta on selvitty ihan kotikonstein..

Pari päivää myöhemmin onnistui Roope huolestuttamaan meidät oikein urakalla. Se tuli eräänä iltana yhtäkkiä todella kipeäksi. Missään ei ollut hyvä olla, vaan Roope valitti koko illan, välillä huutaen suoraa huutoa, ja välillä tasaisesti vinkuen. Etenkin Roopen etupää oli kipeä. Seuraavana päivänä saatiin lääkäristä kolme piikillistä rohtoja, joiden jälkeen Roopen olo parani selvästi. Roopesta otettiin myös verikokeet, mutta niistä ei löytynyt mitään kipua selittävää. Diagnoosiksi saatiin jonkinlainen nitkautus joka sai Roopen vain totaalijumiin. Kotona jatkettiin muutama päivä kipulääkkeellä, jonka jälkeen jäätiin seuraamaan tilannetta.

Heti Roopen jälkeen olikin Rollen vuoro vierailla tohtorin luona, koska jalka oli Rollen mielestä edelleen täysin käyttökelvoton. Rollekin sai antibioottipistoksen nahkaansa ja kotihoidoksi määrättiin jo aiemminkin tehtyä putsausta.

Roope on ollut nyt kaikinpuolin normaali. Vielä se ei ole päässyt kunnolla lenkkeilemään, mutta normaaliin päivärytmiin palataan piakkoin. Rollen jalka näytti paranevan oikein hyvin, mutta antibioottipiikin vaikutuksen lakattua Rolle alkoi taas varomaan koipeaan satunnaisesti ja kynnenkolo työntää visvaa. Tänään saatiin lääkäriltä lisää antibioottia, jolla toivon mukaan saadaan varvas asettumaan.

Nyt ovat kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että kummallekaan toipilaalle ei tule enää takapakkia.




  4.9.2007 - Tämän lauman kesä

Eipähän ole kesän aikana tullut päiviteltyä lauman kuulumisia ollenkaan. Tässäpä tulee tiivistettynä sitten kaikki..

Aloitetaan Rasmuksen selästä. Olemme käyneet kolme kertaa osteopaatti Leena Piiralla, ja viimeisellä kerralla Rasmus sai "terveen paperit". Se on juossut ja riehunut päättömänä ja kroppa kestää taas. Seuraava osteopaattikäynti on edessä näillä näkymin vasta keväällä, ellei jotakin satu talven aikana. Myös Rasmuksen maha on ollut hyvänä, joten ehkä tässä uskaltaa kohta hieman hengähtää.

Jotain huonoa pitää toki löytyä vastapainoksi, ja se on tällä kertaa epilepsiakohtaus tuplana. Rasmus sai 19.7. lenkillä kaksi kohtausta lähes peräkanaa. Näistä tarkemmin Rasmuksen kohtauspäiväkirjassa. Kohtaukset vaikuttivat laumaeloonkin sen verran, että Roope oli sitä mieltä, että ei tuollaisesta epileptikosta pomoksi ole, ja Roope ja Rasmus ottivat pahasti yhteen. Rasmusta sattui ranteeseen, ja Roopelta lähti korvalehdestä pala. Molemmat riitapukarit joutuivat antibioottikuurille ja haavat paranivatkin sitten nopeasti. Myös lauman elo tasaantui tuon jälkeen takaisin uomiinsa, kun Roope huomasi, että ei se Rasmus mikään päihitettävä olekaan.

Kesä on mennyt pääpiirteittäin lenkeillä riehuessa. Harrastuksiin ei olla keretty keskittymään paljoakaan, mutta nyt syksyllä tilanne helpottaa, kun muut kiireet on saatu alta pois. Kiireet ovat liittyneet häiden järjestämiseen, ja tätä nykyä koko talous tottelee yhtä ja samaa sukunimeä.

Sitten kesän tapahtumat. Rasmus ja Rolle ovat käyneet parissa näyttelyssä kumpainenkin. Rollen saaliina on ollut EH:ta ja Rasmuksella yksi EH sekä erikoisnäyttelyn ERI sijoittuen avoimen luokan kolmanneksi. Ei ollenkaan huonosti! Erikoisnäyttelyreissulla yövyimme Saarilan maatilamatkailun mökissä. Voin suositella paikkaa kaikille, puitteet olivat aivan mahtavat! Hyvää seuraa unohtamatta. Kiitos Terhille ja Eevalle karvaisine kavereineen matkaseurasta. Rasmuksen ja Rollen arvostelut löytyvät niiden omilta näyttelysivuilta.

Sitten kohti tulevaisuutta. Rollen luonnetesti on 6.10. Sitä seuraavana päivänä lähdetään Rasmuksen kanssa kokeilemaan tokon voittajaluokkaa ensimmäistä kertaa. Sen enempää tapahtumia ei tälle vuodelle ole tässä vaiheessa suunnitelmissa. Katsellaan nyt rauhassa, miten treenit lähtevät taas kulkemaan. Roope ja Rekku nautiskelevat metsälenkeistä, Roope hajuja haistellen ja Rekku etsien esineitä.

Koirien sivuja on päivitetty vastaamaan nykyhetkeä. Olivatkin jo todella paljon aikaansa jäljessä.

Kuvien päivittäminen on otettu työn alle ja on tärkeyslistalla sijalla yksi. Työtä niissä riittääkin, joten ihan huomiseksi tai ensi viikoksikaan en uskalla niitä luvata. Lähiviikkoina kuitenkin, vannon kautta kiven ja kannon.

Kuulumisia taas kunhan päästään kunnolla takaisin kiinni arkeen.




  29.5.2007 - Rolle näyttelyissä ja Rasmuksen selkä paranee

Rolle on käynyt parilla kehäpyörähdyksellä hyvin tuloksin. Haminassa Rolle oli AVO ERI 3 PU 4, ja Ristiinassa pykälää paremmin AVO ERI 3 PU 3! Arvostelut löytyvät Rollen näyttelysivulta. Seuraavaksi Rolle menee Kangasniemelle 9.6. Leni Nousiaisen tuomaroitavaksi. Sitä seuraava tapahtuma onkin sitten jo erikoisnäyttely, johon on ilmoitettu myös Rasmus.

Rasmuksen selkää on väännetty ja käännetty viimeisen kuukauden aikana urakalla. Selkä röntgenkuvattiin 25.4. ja yhden selkänikaman alapinnalla näkyi pieni luupiikki. Perusteellisemman ennusteen saadaksemme suuntasimme 3.5. Eläinsairaala Aistiin, jossa selkä röntgenkuvattiin uudestaan, ja lisäksi otettiin magneettikuvat sekä selkäydinneste näyte. Luupiikki ei lääkärin mukaan aiheuta Rasmuksen ongelmaa, vaan samanlaisia muutoksia on kuulemma lähes jokaisella aktiivisemmalla koiralla. Lopullinen diagnoosi oli, että agilitytreeneissä tapahtui jotain, joka aiheutti pehmytkudostrauman.

Aistin jälkeen suuntasimme osteopaatti Leena Piiralle, joka väänteli ja käänteli Rasmusta melkein kaksi tuntia. Selästä löytyi useampia nikamalukkoja, joista osa saatiin hoidettua pois. Osteopaatti huomasi myös, että Rasmuksen tasapaino oli aivan olematon. Osteopaatin mukaan Rasmuksen "törmäyslaskuri" oli tullut täyteen ja se pitää saada nollattua. Saimme kotiin kuntoutusohjeet, joita olemme nyt kolmisen viikkoa noudattaneet. Tänä aikana Rasmus on edistynyt huomasti. Liikkuminen paranee koko ajan, ja tasapainoharjoitusten kesto on voitu kolminkertaistaa lähtötilanteeseen verrattuna! Riekkulenkit ovat olleet kiellettyjä, joten Rasmus on lenkkeillyt joko itsekseen tai muiden mukana hihnannokassa. Onneksi se on hihnanokassakin ihan tyytyväinen, kun saa kepin kannettavakseen.

Rasmus menee osteopaatille uudestaan tämän viikon lauantaina. Ainakin näennäisesti tilanne on paljon parempi, toivottavasti se on sitä oikeastikin.

Sivuja ja kuvia on päivitetty sieltä sun täältä. Kuvia on paljon odottamassa käsittelijää. Jostain kumman syystä minun aikani tuntuu nykyään olevan katoava luonnonvara. Toivottavasti sitä löytyisi lähiaikoina, jotta saadaan tuoreita kuvia esille enemmän!




  15.4.2007 - Rasmuksen hyviä ja huonoja kuulumisia

Rasmuksen huono tuuri ei näköjään lopu millään. Aloitetaan kuitenkin niistä paremmista kuulumisista ensin.

Rasmus sai viimeiset mahalääkkeensä tasan viikko sitten. Toistaiseksi tilanne on pysynyt kaikinpuolin hyvänä. Ruoka on edelleen lohi-perunaa ja treeneissä on saanut vähän juustoa, joka ei näytä olevan pahasta mahalle. Jatketaan vielä toistaiseksi kevyellä ruokinnalla ja seurataan tilannetta.

Kun yksi vaiva saatiin pois, saatiinkin jo toinen tilalle muutama päivä sitten. Rasmus satutti jotenkin agilitytreeneissä selkänsä. Päästiin heti treenin jälkeen lääkärille, joka totesi pitkien selkälihasten olevan aivan krampissa. Kun selkää kopeloitiin, vaipui Rasmus vapisten lääkärin pöytään. Rasmus sai lihasrelaksanttia sekä B-vitamiinipistoksen. Seuraavana aamuna selkä oli aivan turvonnut sään alueelta, esim. lapaluita ei tuntunut ollenkaan. Lääkäriin mentiin taas ja daignoosina lihastulehdus. Rasmus sai taas piikkinä kipulääkettä, koska taannoisten mahavaivojen takia ei voi antaa tulehduskipulääkkeitä suun kautta. Kotona on hoidettu selkää kylmällä hautoen.

Tällä hetkellä selässä on vielä turvotusta, mutta vähentynyt se on koko ajan. Kipeä alue myös kuumottaa edelleen. Huomenna soitellaan taas tohtorille ja mietitään jatkoa. Hieronta-aika on varattu ensi sunnuntaiksi, jos vaan saadaan tulehdus hoidettua pois ennen sitä.

Menivät kevään suunnitelmat taas hyvin pitkälti uusiksi tämän johdosta. Rollen osalta suunnitelmat pitävät edelleen paikkaansa, eli pari kehäpyörähdystä on tulossa. Roopen ja Rekun suunnitelmiin kuuluu sohvalla makoilua ja metsälenkkejä.




  29.3.2007 - Rolle kävi kehäpyörähdyksellä

Rolle kävi sunnuntaina kehäpyörähdyksellä. Tuomari luokitteli purennan tasapurennaksi ja laatuarvosana oli ERI. Melko kakaralta näytti karvansa osittain pudottanut Rolle avoimessa luokassa. Arvostelu on kirjailtu Rollen näyttelysivulle. Rollesta on kasvanut kaikinpuolin fiksusti käyttäytyvä nuori mies. Useammin pitäisi sen kanssa ilmeisesti kuitenkin kulkea, koska nyt Rolle olisi halunnut hyppiä kaikkien syliin ollen sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat tulleet ihan häntä varten paikan päälle. Näyttelypaikalla Rolle nosti oikein koipea, ja on tehnyt sitä kotonakin sen jälkeen.

Rasmus vaikuttaa parantuneen oikein hyvin. Lääkkeitä annetaan vielä viikko, sen jälkeen toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Toivottavasti päästään pikkuhiljaa taas palailemaan treenien pariin.

Viime päivityksestä unohtui yksi Rasmuksen saavutus. Laitoin Rasmuksen tulokset belgiyhdistyksen vuoden möllitokokoirakisaan ja niillä irtosi ensimmäinen sija! Ollaan me jotain saatu sentään aikaan viime vuonna.

Seuraavat tapahtumat sattuvat Rollen kohdalle. Ensin mennään Haminaan 13.5. Jouko Yrjölän tuomaroitavaksi ja sen jälkeen Ristiinaan 17.5. jossa tuomarina toimii Alar Muurisepp. Katsotaan, mitä leegoista tuumataan.

Pojat ovat lenkkeilleet ja varsinkin Roope nautiskellut viimeisistä lumista. Pari päivää sitten sekä Rekku että Rolle onnistuivat juoksemaan ilmeisesti lasinsiruihin, koska molemmilla puuttuu anturoista isot palaset. Nyt linkkaavat molemmat sen verran, että joutuivat joksikin aikaa sairaslomalle. Toivottavasti parantuvat pian, etteivät mene upeat kevätsäät aivan hukkaan, vaan päästään kulkemaan ja nauttimaan.

Päivityksiä taas, kun aihetta tulee.




  19.3.2007 - Lauman ensimmäinen vuosineljännes

Mistähän sitä näin pitkän tauon jälkeen taas aloittaisi.. Uusia kuvia on laitettu galleriaan. Meidän lauman lisäksi kuvissa esiintyy sydäntenvaltaaja-malamuutti. Oikealla kuvassa poseeraa Rekku.

Elämä on potkinut Rasmusta päähän oikein urakalla. Ensin ottivat Roopen kanssa yhteen ja tuloksena haava alaluomessa. Onneksi ei silmään asti osunut. Tätä paranneltiin viikon silmätippakuurilla. Pari viikkoa sitten Rasmus rupesi oksentelemaan ja oksennusten seassa oli muutama tippa verta. Viidentenä oksentelupäivänä (9.3.) heräsin kakomisääniin ja oksennusten seassa oli verta jo huomattava määrä. Ei muuta kuin soittelemaan lekureita läpi ja Pekka Sarkanen Imatralta otti meidät vastaan vielä perjantai-iltana.

Rasmus tutkittiin kaikinpuolin, viimeisenä tähystettiin, koska muuten elukka näytti olevan ok. Tähystyksessä paljastui sitten oksennusten syy; vatsassa oli haavaumia ja mahaportti oli aivan tulehtunut. Rasmus sai vastaanotolla nahkaansa jo monen monta lääkettä ja kotiinviemisiksi riitti vielä kolme purkkia. Saa lääkkeitä (Tylosin & Zitac) kuukauden päivät määriä koko ajan vähentäen. Oksentelu loppui lääkärireissuun ja nyt toivotaan, että maha paranee kokonaan. Ruoka on vaihdettu ainakin toipumisajaksi kevyempään, eli Acanan lohi-perunaan. Olemme tilanteen kanssa edelleen aika h-moilasia. Rasmuksella ei ole neljään vuoteen ollut minkäänlaisia vatsaongelmia ja yhtäkkiä tilanne on tämä. Ei auta muu kuin katsella tilannetta ja toivoa, että lääkitykset purevat. Pääsiäisen jälkeen nähdään vähän jatkoa, kun lääkkeet lopetetaan.

Eikä siinä vielä kaikki Rasmuksen osalta. Rasmus sai viime perjantai-iltana vielä epilepsiakohtauksenkin kaiken muun epäonnen lisäksi. Siitä tarkemmin Rasmuksen kohtauspäiväkirjassa. Jospa tästä olisi suunta enää ylöspäin?

Rolle lähtee sunnuntaina Tampereelle kehäpyörähdykselle. Hammaskalusto on muuttunut aavistuksen verran parempaan suuntaan, mutta kyllä se vino edelleen on. Katsotaan, mitä tuomari moisista legoista tuumaa. Rolle on myös ilmoitettu luonnetestiin lokakuulle. Samaan testiin tulee myös siskoja ja veljiä, joten luvassa on mielenkiintoinen päivä. BH-kokoeeseen tosissaan treenaaminen alkaa, kunhan enimmät loskat häviävät maasta.

Roope ja Rekku ovat nälkäisiä, ja ovat tehneet myös yhteisiä ryöstöretkiä keittiön suuntaan. Eräänä päivänä oli ruokatynnyrin kansi otettu väkivalloin irti ja herkuteltu sieltä löytyvällä sapuskalla. Vahingosta viisastuneena keittiön oviaukko suljetaan portilla, kun koirat jäävät keskenään. Molemmat eunukit ovat voineet kaikinpuolin hyvin. Hierontaa saavat parin viikon päästä pitkästä aikaa.

Eipä tässä tällä haavaa muuta. Rollen arvostelun päivitän sivuille mahdollisimman pian viikonlopun jälkeen.




  14.1.2007 - Taasen uusi vuosi aluillaan

Uusi vuosi, ja samat kujeet jatkuvat. Uusi vuosi vaihtui meillä odotetusti. Roope ja Rekku pelkäsivät molemmat raketteja ja Rekku rauhoittui nukkumaan vain häkkiin, joka pystytettiin keittiöön muun elämän lähelle. Roope vietti koko illan sängyn alla, kuten tavallista. Rasmus ja Rolle eivät taaskaan reagoineet paukkuihin millään tavalla.

Viime vuoden puolella, marraskuussa, tehty osteopaattireissu on jäänyt kirjuuttamatta kokonaan. Rasmus tosiaan kävi Maare Kaiperlan hoidettavana Espoossa. Syksyllä esiintyneen takajalan ontumisen syy löytyi, ja se on nyt korjattu. Suurin osa hoitoajasta meni Rasmuksen yläniskan ja kallon käsittelyyn. Aikanaan tapahtunut tolppaan juokseminen on kuitenkin jättänyt Rasmukseen jälkensä, vaikkei sitä varsinainen lääketiede olekaan huomannut. Rasmuksen kallon pohja-alueet olivat aivan jännittyneitä, ja niitä sitten auottiin hoidon aikana hyvin tuloksin. Maare jopa veikkaili, että epilepsiakohtaukset voisivat johtua tästä, sen verran oli tälli tehnyt muutoksia. Rasmuksen hermorakenne on erittäin hyvä. Tukihoidoksi saatiin homeopaattista valmistetta nimeltään Phosphorus LM2 ja kontrollikäynnille mennään kevään aikana.

Muuten samaa vanhaa. Rasmuksen kanssa treenataan tokon voittajaluokan liikkeitä, jotta päästäisiin keväällä kokeisiin ja Rolle tähtää BH-kokeeseen keväällä. Rekun epäonnistumiset säikäyttivät syksyllä ohjaajaa sen verran, että Rollen koe jäi silloin käymättä. Vaikkei tätä saisikaan ääneen sanoa, niin Rekku ei ole ontunut aikoihin. Täysin ongelmitta ei sentään olla päästy, vaan Rekku on ruvennut oksentelemaan satunnaisesti tyhjää mahaansa. Toivottavasti tähän auttaa ruokailuaikojen säännöllistäminen. Roope nauttii vähästä lumesta ja on yhtä nälkäinen kuin viime vuonnakin. ;)

Tämän vuoden ensimmäinen tapahtuma on Rasmun agiliitokisat Varkaudessa 10. päivä helmikuuta, elleivät työt sitten estä lähtemistä. Rollea ollaan alustavasti ajateltu vievämme Tampereelle näyttelyyn 25.3. erikoistuomarin (Michel Griol) perässä. Erikoisnäyttelyä (30.6.) varten varasimme mökin Joensuun kupeesta ja reissuun lähdetään isommalla porukalla.

Siinäpä ne tärkeimmät kuulumiset tällä hetkellä. Uusia kuvia on luvassa piakkoin niiltä parilta aurinkoiselta päivältä, joita on tähän "talveen" mahtunut.

© Miia Aarnio 2005-2008