 |
|
Tätä koiralaumaa hoitavat, kurittavat ja rakastavat Minttu ja Mikko. Minä, Minttu, olen sivujen
tekijä ja ylläpitäjä. Olemme hakeneet ja saaneet itsellemme kennelnimen Turkkinurin.
Asumme Hirvensalmella, noin 20 kilometrin päässä Mikkelistä. Koirille on aidattu puolen hehtaarin tontti, jossa saavat
vapaasti oleskella ja painia. Kuvassa näkyy kotimme etupihan puolelta keväällä 2008.
|
|
Olen tällä hetkellä äitiyslomalla pienen poikamme Matiaksen johdosta, ja Mikko on työelämässä. Rästiin jääneitä opiskeluita olisi tarkoitus
suorittaa pois jossain vaiheessa. Molemmista on tarkoitus valmistua it-tradenomeja.
Vapaa-ajan ongelmia ei meidän taloudessa ole, vaan kyllä noiden hurttimusten kanssa on koko ajan
tekemistä. Viikonloppuja kuluu vaihtelevalla tahdilla kisoissa ja näytelmissä ja matkustaminenhan tunnetusti avartaa!
Näillä näkymin tulemme olemaan belgi-ihmisiä aina, sen verran ovat nämä pitkänaamat vieneet mukanaan. Joskus
tulevaisuudessa tulee kyllä vielä räksyttävä pystykorvakin taloon, kunhan saadaan sille joku metsästävä ihmiskaveri.
Meihin saa parhaiten yhteyden sähköpostitse: Minttu &
Mikko
|
|  |